Niin, mistä tämä kaikki sai alkunsa?




Koko kaupunki oli vauhdissa toreilla. Oli mahtava päivä. Aurinko paistoi ja kaikki oli hyvin. No, silloin ei vielä ollut Shirokia. Yhtäkkiä alkoi tihkuttaa ja ihmiset katsahtivat merelle päin. He avasivat suun ja yhteinen huuto tuli kaikilta: "APUAAA!"  Valtava hyökyaalto lähestyi kaupunkia ja tuhosi sen alleen. Vain yksi saari jäi tuhoutuneen kaupungin keskelle. Pari vuotta myöhemmin kaupunki alkoi rakentua uudestaan ja se yhdistyi saareen. Saari oli juuristaan kiinni veden alla. Yhtenä päivänä aallokkoja tuli paljon, kun laivat kulkivat merillä. Juuret katkesivat, saaresta lähti kirkas valo ja se sinkosi taivaalle. Ihmiset yrittivät katsoa saarelle, mutta se ei onnistunut. Saari oli kadonnut.

 





Saari oli ollut 100 vuotta taivaalla, elottomana ja rikkinäisenä. Jotkut ihmiset olivat asuttautuneet sinne, mutta kuolleet jo nälkään. Sitten eräänä valoisana yönä taivaalta sinkosi kaksi tähteä saaren kiviseen maahan. Tai no, se ei ollut kivinen, ennenkuin tähdet tekivät alueesta kivistä. Isoista kuopista nousi kaksi koiraa: Sandy ja Bonkerto. Ne katsoivat toisiaan varuillaan ja rauhoittuivat sitten. Ne tutustuivat toisiinsa ja huomasivat olleensa hyvin vanhoja. Ne ajattelivat, että pian jompikumpi kuolee. Kun kummatkin täyttivät 50 vuotta, he olivat elossa. Sitten tapahtui ihme. Kun he taas kerran menivät katsomaan tähtikoloja, siellä oli kirjoitus. Bonkerto oli ihastunut Sanniin ja he olivat saamassa pentujakin. Sanni tuli Bonin mukana ja he lukivat yhtä aikaa tekstin. "Ne kaksi koiraa, jotka lukevat tämän yhtä aikaa, ovat onnellisia lopun elämänsä, yhdessä. Kun yksikin koira tämän saaren alla kuolee, hän joutuu tänne ja viettää onnelisen elämän. Te voitte kuolla vasta, kun tähän leijuvaan saaren on tullut ainakin yksi koira, joka on ensin kuollut. Nimetkää tämä saari Shirokiksi" Sanni ja Bon katselivat toisiaan kummastuneena. Yhtäkkiä he huomasivat, että he olivat puhuneet! Koirat saivat kyvyn puhua ja ne olivat viisampia, kuin ennen. Yhtäkkiä kuuluu kova ääni, ja taivaalta putoaa vielä yksi tähti. Sieltä astuu esiin koira nimeltä Jukseri. Se katsoi molempia ja lupasi rauhaa, ja tahtoi palvella kumpaakin. Siitä nimitettiin vara-alfa. Myöhemmin Bon ja Sanni menivät naimisiin ja heistä tuli alfat. Pian Shirokiin alkoi tulla väkeä, tai no pikemminkin kuolleita, ja he keksivät polttaa puuta, rakentaa taloja, leipoa, ja kehittää erilaisia asoita. 

Tänäkin päivänä Shiroki on taivaalla, mutta sitä ei näe. 
Siellä asustaa koiria, jotka ovat viisaampia kuin me.



 


csirppi

TÄHTIKOLOT:


Tähtikolot ovat tulleet, kun kolme erilaista tähteä tippui maahan ja teki syvät kuopat. Lähellä oleva ympäristö on kovaa ja kivistä maata. Kuolleet koirat haudataan tänne niiden Shirokissa eletyn elämän jälkeen.




LEIRI:


Leirissä oleskelevat pennut, alfat ja muut laumalaiset, varsinkin yöllä. Päivälläkin silti riittä puuhaa ja koko leiri on työn touhussa. Pentujen on pysyttävä pentutalolla ja oltava siellä, kunnes täyttävät 8kk! Leirissä on alfoille oma talo, parantajalle oma talo, vara-alfalle oma talo,  pennuille oma talo, leipojille leipomo, puu rakennus, ja muita yleisiä paikkoja.




VUORET:


Vuorilla oleskelevat monet koirat, jotka haluavat rauhaa ja miettimisaikaa. Vuorilla on myös monia hylättyjä koiria, jotka ovat yleensä yksin. Vuorilta löytyy myös kokoontumispuu.




KOKOONTUMISPUU:


Kokoontumispuulla alfat kokoontuvat muun lauman kanssa ja päättävät yhdessä mitä tehdään, jos esim. Sudet ovat lähestyneet leiriä. Kokoontumispuuta ei pysty kaatamaan, sillä se on juurista kiinni kivessä. Puu on noin 100 vuotta vanha.




LUOLAT:


Luolissa asuu karhuja, susia ja muita yksinäisiä eläimiä. Joskus, hyvin harvoin, tapaa myös toisia koiria asustelemassa siellä.


METSÄ:


Metsässä on paljon puita, joita koirat käyttävät nuotioihin ja talojen lämmittämiseksi.



NIITTY:


Niityllä kasvaa viljaa, jota emäntäkoirat leipovat ja tekevät niistä ruokaat. Niityllä oppilaat myös leikkivät paljon.




GENET-JÄRVI:


Genet-järvi on hyvin kuuluisa ja monet koirat käyvät siellä juomassa vettä. Järvessä on viileä vettä ja siellä on ihana uida.